Noinkohan sitä osaa ennen eläköitymistään laittaa tekemälleen työlle sille kuuluvan rahallisen arvon. Olisin aivan hukassa ilman liittojen neuvottelemia palkkatariffeja. Liekö tämä osa kiltin tytön syndroomaa, kun tuppaa tuumaamaan, että ei kai sitä nyt viitti paljoa pyytää. Ammattitaitonsa aliarvioimistako se, kun ajattelee, että eihän tuo ole vaikea homma, ei kai siitä viitti kauheasti laskuttaa? Vai onko sittenkin kyse monialaisuuden mukanaan tuomasta palkkaharhasta? Tässä useamman ammatin omaavana sitä vaan jaksaa ihmetellä, miten nämä palkat on neuvoteltu ja laskettu. Jokainen ammattini ajaa hyvinkin keikkahommiin, joten tavallaan vertailukelpoisia. Eläin- ja elokuva-alaa tuetaan EU- ja veikkausvaroin, rakennusalalla raivataan riippumattomampana. Yhtäkkiä se työ, jossa on toiminnallaan, suoraan, vastuussa toisen eläväisen hengestä, on se pienimmän euromäärän arvoiseksi arvioitu.
Mutta tasanhan ne eivät käy, onnenlahjat.