Ei aavistustakaan, mihin jemmasin muistikortin, joka sisältää isän haastattelun, jossa hän ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa kertoo sotalapsiajoistaan. Mikä se olikaan se, ku siirretään talteen noi. Mistäköhän on puhe, näyttää mieheni tuumivan ja antaa minun jatkaa. No noi, oisko se siellä? Mies avittaa parilla kysymyksellä ja … Continue readingMUISTAAKSENI
Silloin oli talvella lunta. Silloin sitä oli nuorempi ja kykeni monenmoiseen. Silloin sitä jaksoi innostua herkemmin. Silloin sitä ei ollut niin herkkä turhanpäiväisyyksille. Nytkö se on alkanut, loppulaskenta? Alkaako aamukammassa käydä piikit vähiin? Jotenkin tässä alkaa kiitoradassa valot loppua, kun alkaa enenevässä määrin tuntua siltä, … Continue readingENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN.
Luonto parantaa haavat. Tänään siirtelin käpyjä piharakennuksen takapihalta, lampolan viimetalvisen pehkukasan päälle. Näyttää kivalta, ajattelin. Samalla tulin kyykänneeksi toistasataa kertaa, hengittäneeksi raitista metsäilmaa ja pohtineeksi elämääni. Syvällistä ja pinnallista, mutta tuiki tarpeellista. Mikä minusta tuli, mikä minusta piti tulla, mikä minusta voisi tulla? Tämmöisiä aivokopan … Continue readingLuonto kyykyttää
Vanhuus kai tämä on, kun aika kiitää niin, ettei kirjottamaan ehdi. Taas on maaliskuun loppu ja kohta alkaa päivä lyhetä. Matka kohti vanhainkotia on alkanut, monella tapaa. Ensin viedään yhdistyksen puolesta varvasvälivilloja, tuota pikaa omia vanhempia – ja eipä aikaakaan, tällä vauhdilla, kun ollaan jo … Continue readingKOHTI VANHAINKOTIA